Vuosikatsaus | Miten saavutimme ensimmäisen miljoonan? | NH Pro
Rakennusliike, josta saa olla ylpeä.

NH Pro vuosikatsaus

NH Pro vuosikatsaus – Miten saavutimme ensimmäisen miljoonan?


Ensimmäinen vuosi tiimin kanssa
Mistä kaikki alkoi?

Vuosi sitten elokuussa NH Pro:lla työskenteli 3 työntekijän tiimi. Silloin myös alkoi hommat rullaamaan, niinkuin oikealla rakennusliikkeellä pitääkin. Tätä ennen Niko Nieminen (yksi perustajista) oli ollut työmailla vuonna 2021 tammikuusta elokuuhun keräämässä kassaa rakennusliikkeen aloittamiseen omalla työllään. Tällä haluttiin taata se, että homma saadaan pyörimään ilman ulkopuolisia lainoja. Viime vuoden elokuussa oli kova luotto siihen, että koville tekijöille löytyy aina hommaa.

Mitä on tapahtunut vuodessa?

Linjaus siitä että palkataan vain rakennusalan huippuja, näytti olevan oikea ratkaisu. Onko sinänsä ihmekkään? Kukapa ottaisi mielummin keskiverto rakennusmiehen rakentamaan kotinsa, kun tarjolla on myös huippurakentajia…

Paljon on ehtinyt tapahtua viimeisen vuoden aikana. NH Pro on alkanut löytämään omaa paikkaansa markkinalla, ja luottamusta on jo ansaittu suurimmiltakin rakennusliikkeiltä. Kasvu viimeisen vuoden aikana on ollut nopeaa, mutta vakaata. Tällä hetkellä NH Pro:lla työskentelee 15 kirvesmiestä ja kirvesmiesten lisäksi toimistolla työskentelee 3 toimihenkilöä. 2021 vuoden liikevaihto oli 262k € ja tänä vuonna se tulee kasvamaan noin 1,3 miljoonaan. Voimme olla myös ylpeitä siitä että olemme juuri saattamassa ensimmäistä suurta projektiamme kunnialla loppuun. Rakensimme 10 omakotitaloa Tuusulan Lahelaan, jossa projektin aikana koko tiimi on päässyt loistamaan omalla osaamisellaan.

Seuraava vuosi

Emme ole kuitenkaan jäämässä nauttimaan pelkästään hyvistä suorituksista liian pitkäksi aikaa, vaan keskitymme jatkamaan entistä kovemmalla tahdolla eteenpäin. Uusia isoja projekteja on jo aloitettu ja tulevaisuus niiden osalta näyttää hyvältä. Seuraavan vuoden aikana NH Pro tulee jatkamaan siis tasaista kasvua tavoitteitaan kohti, mutta pitäen kuitenkin mielessä mikä on NH Pro:n menestyksen salaisuus. NH Pro ei olisi mitään ilman kirvesmiehiään, joten heistä on pidettävä huoli parhaalla mahdollisella tavalla. Mitä enemmän kasvamme, sitä enemmän on keskityttävä työntekijöihimme. Kun työntekijä on tyytyväinen, hän on motivoitunut ja motivoitunut työntekijä saa asiakkaat tyytyväiseksi. Mikäs sen tärkeämpää kuin asiakastyytyväisyys ja työntekijän viihtyvyys työssä?

Panostuksen kohteemme vuoden 2022 lopussa tulee olemaan työntekijöiden hyvinvoinnissa sekä rekrytointiprosessissa. Näiden avulla kasvatamme luotettavuuttamme, sekä jatkamme nousua yhdeksi suomen suurimmista aliurakoitsijoista.

Rakennusliike NH Pro:n toimisto sijaitsee Helsingin Jätkäsaaressa.
Uusi NH Pro:n toimisto sijaitsee Helsingin Jätkäsaaressa.
Laskentainsinöörin työpaikat etänä määrälaskenta ja tarjouslaskenta, helsinki, vantaa, espoo, laskentainsinöörin koulutus NH Pro.
Lukuaika 1 min
eero@hemosolutions.fi

Laskentainsinöörin työpaikka NH Pro:lla

Laskentainsinöörin haku on auki NH Pro:lla Haemme tiimiimme osaavaa rakennusalan laskentainsinööriä provisiopalkalla. Olemme vahvaa kasvua tavoitteleva rakennusalan yritys Helsingistä. Laajan yhteistyökumppani verkoston ansiosta meillä löytyy

Lue lisää »
Kesäjuhlat NH Pro ruusuniemi.
Lukuaika 3 min
eero@hemosolutions.fi

Kesän päätösjuhlat 2022

Kesän päätösjuhlat Vietimme kesän päätösjuhlia 30.9.2022. Tässä blogissa hieman fiilistelyä paikan päältä. Kart in Club Helsinki Tästä illasta ei vauhtia puuttunut sillä aloitimme ottamalla miehestä

Lue lisää »
Miten kirjoitat hyvän työhakemuksen rakennusalalle?
Lukuaika 2 min
eero@hemosolutions.fi

Miten kirjoittaa hyvä työhakemus

Miten kirjoittaa hyvä työhakemus – Näin pääset töihin rakennusalalle Hyvän työhakemuksen pitäisi pitää sisällään ainakin nämä asiat Työkokemus, ajallisesti sekä työnantajat (kerro myös mitä työvaiheita

Lue lisää »
NH Pro rakennusliikkeen ensimmäisen vuoden kasvu.
Lukuaika 2 min
eero@hemosolutions.fi

NH Pro vuosikatsaus

NH Pro vuosikatsaus – Miten saavutimme ensimmäisen miljoonan? Ensimmäinen vuosi tiimin kanssa Mistä kaikki alkoi? Vuosi sitten elokuussa NH Pro:lla työskenteli 3 työntekijän tiimi. Silloin

Lue lisää »

Lähetä tarjouspyyntö

Lähetä tarjouspyyntösi meille. Olemme teihin yhteydessä tämän tai seuraavan päivän aikana.
Voit lähettää tarjouspyynnön myös suoraan sähköpostiin:
eero@nhpro.fi​